PUTKIMIEHELLE TARVETTA, 0TA ROHKEASTI YHTEYTTÄ 045 209 4405. PÄIVYSTÄMME AINA MAHDOLLISUUKSIEN MUKAAN MYÖS ILTAISIN JA VIIKONLOPPUISIN!

LISÄTIETOA VESIANALYYSEISTÄ

Olemme koonneet kattavan esitteen AQVA:n vesianalyyseistä. Esitteen kautta pystyt vertailemaan erilaisten vesianalyysien tutkittavia ominaisuuksia ja hintoja. 

Voit noutaa esitteen myymälästämme Orivedeltä tai ladata sen tästä linkistä:

VESIANALYYSIT ESITE

Ilman laboratoriota ei olisi AQVA-tuotteita. Omassa laboratoriossa Helsingin Herttoniemessä AQVA tuotteet ja niiden sisältämät komponentit testataan ja niiden toimivuus varmistetaan perusteellisesti, jotta asiakkaat voivat luottaa tuotteisiin ja olla varmoja vetensä puhtaudesta ja hyvästä mausta. Jokainen uusi tuote käy läpi testausjakson sekä laboratorio-olosuhteissa että oikeassa käytössä ennen myyntiin hyväksymistä.

Aqva Finland Oy on kotitalouksien vedenpuhdistuksen alalla ainoa kotimainen toimija, jolla on oma tutkimusyksikkö. Moderneilla teknologioilla ja laitteistolla varustettu laboratorio yhdistettynä yli kymmenen toimintavuoden aikana hioutuneeseen tuotekehitysprosessiin on voittamaton yhdistelmä, myös asiakkaiden kannalta: osaamme suositella asiakkaille juuri oikeat tuotteet ja laboratoriossa ratkaistaan haastavimmatkin vedenpuhdistusongelmat. 

______________________________

Lisätietoa vesianalyysillä tutkittavista veden ominaisuuksista

Vesianalyysin tutkimusseloste sisältää lausunnon, joka laaditaan sosiaali- ja terveysministeriön asettamien raja-arvojen mukaisesti. Lausunto perustuu veden tutkittaviin ominaisuuksiin.


Alkalisuus: Alkaliteetilla tarkoitetaan veden kykyä vastustaa pH:n muutosta ja se vaikuttaa vesijohtojen kuntoon ja muihin vedenlaatumuuttujiin. Vesi voi aiheuttaa putkien syöpymistä silloin, kun alkaliteetti on alle 6 mg/l ja pH-arvo on matala. Jos alkaliteetti on puolestaan hyvin korkea ja vesi on laadultaan kovaa, niin kalkki saostuu helposti. Maaperän ominaisuudet vaikuttavat alkaliteettiin. Rengaskaivoissa alkaliteetti on keskimäärin alhaisempi kuin porakaivoissa. Veden alkaliteetin ollessa alle 1 mg/l on se jo voimakkaasti happamoitunutta, kun taas yli 20 mg/l alkaliteetti kertoo veden haponsitomiskyvyn olevan erinomainen.

Veden kovuus: Veden kovuus kuvaa veden sisältämien kalsium- ja magnesiumsuolojen määrää. Vesi on sitä kovempaa, mitä enemmän näitä suoloja siinä on. Käyttöveden kovuuden voi huomata esimerkiksi veden jättäminä kalkkitahroina, tukkeumina putkissa suolan saostuessa, ns. kattilakivenä lämmönvaihtimissa ym. vesilaitteissa, taikka huonona pyykinpesutuloksena kovan veden sitoessa pesuainetta.

Kovuus mg/l

Erittäin pehmeää 0 - 55

Pehmeää 55 - 110

Keskikovaa 110 - 160

Kovahkoa 160 - 215

Kovaa 215 - 320

Erittäin kovaa 320+

 

Kloridi: Talousveden suositeltu kloridin enimmäispitoisuus on 250 mg/l, mutta putkirakenteiden syöpymisen estämiseksi pitoisuuden tulisi olla alle 25 mg/l. Kloridilla ei ole tunnettuja haitallisia terveysvaikutuksia, mutta se voi aiheuttaa veteen havaittavaa makuvirhettä jo 100–200 mg/l pitoisuuksissa. Luontaisesti kaivon kloridipitoisuuksia lisää sijainti joko vanhan merenpohjan päällä tai nykyisen merialueen läheisyydessä. Veden kloridipitoisuutta voi kohottaa myös esimerkiksi tiesuolan päätyminen pohjavesiin tai jätevesien vaikutus.

Ammonium: Voi aiheuttaa korkeina pitoisuuksina veteen pistävää hajua ja makua, lisäksi se voi aiheuttaa myös putkiston syöpymistä, erityisesti kupariputkissa ja edistää mikro-organismien kasvua vesijohtoverkossa. Usein ammoniumin esiintyminen vedessä viittaa eläinperäiseen tai likavesistä johtuvaan saastumiseen. Talous- ja juomaveden enimmäispitoisuus ammoniumille on 0,5 mg/l ja hyvälaatuisessa vedessä ammoniumia on alle 0,05 mg/l.

COD: Orgaanisen aineksen määrä voidaan ilmoittaa kemiallisena hapenkulutuksena COD. Suuri orgaanisen aineksen määrä voi johtua maaperän korkeasta humuspitoisuudesta tai pintavesien kulkeutumisesta kaivoon. Näihin kiintoainepartikkeleihin voi olla kiinnittyneenä raskasmetalleja, kemikaaleja ja bakteereita. Korkea humuspitoisuus voi aiheuttaa veteen maanomaisen maun ja pyykin värjäytymistä. Jos hapettuvuusluku on korkea, sen huomaa veden värillisyytenä tai maanomaisena makuna. Kaivettujen kaivojen osalta luku kuvaa usein kaivon kuntoa, koska korkea luku osoittaa usein pintaveden pääsyn kaivoon. Asetuksen 683/2017 mukainen laatusuositus on alle 5 mg/l.

Fluoridi: Fluoridipitoisuudet aiheutuvat maa- ja kallioperän ominaisuuksista ollen korkeita etenkin rapakivialueilla. Fluoridin enimmäispitoisuudeksi talousvesissä on asetettu 1,5mg/l, mutta hyvässä vedessä pitoisuus on alle 1 mg/l. Liika fluoridi haurastuttaa luustoa ja aiheuttaa ruskeita laikkuja hampaisiin.

Rauta: Rauta on tärkeä hivenravinne, mutta korkeina pitoisuuksina se voi olla haitallista. Hyvälaatuisessa talousvedessä rautaa on alle 100 μg/l, suositeltu enimmäispitoisuus talousvesillä on 200 μg/l ja yksityisillä kaivovesillä 400 μg/l. Raudan makukynnys ihmisillä vaihtelee 500–1000 μg/l, eikä rauta aiheuta terveysvaikutuksia vielä sellaisina pitoisuuksina, joina vettä vielä ulkonäöllisten tekijöiden perusteella juodaan. Kuitenkin eräät haitalliset bakteerit vaativat rautaa lisääntyäkseen ja raudan läsnä ollessa näitä bakteereja on vaikea poistaa. Korkea rautapitoisuus alentaa veden käyttökelpoisuutta värjäten vettä ruskeaksi, aiheuttaen pahaa makua, pyykin ja astioiden värjäytymistä sekä sakkaa. Rautapitoinen vesi edistää putkien syöpymistä. Maa- ja kallioperä vaikuttavat ominaisiin rautapitoisuuksiin. Paikallisesti rautapitoisuus voi olla korkea hiekka- ja sora-alueilla sijaitsevissa kaivoissa.

Mangaani: Talousveden suositeltu enimmäismangaanipitoisuus on 50 μg/l ja yksityisillä kaivovesillä 100 μg/l. Mangaanipitoisuus määräytyy usein maa- ja kallioperän ominaisuuksien perusteella, mutta myös vähähappisissa pohjavesissä ilmenee kohonneita pitoisuuksia. Mangaani voi aiheuttaa putkistoissa bakteerikasvustoa, joka irrotessaan aiheuttaen mustia saostumia veteen. Mahdollisten saostumien lisäksi mangaani aiheuttaa veteen pahan maun ja voi värjätä pyykkiä ja astioita. Vedessä joskus havaittu öljymäinen kalvo on tavallisesti peräisin raudasta tai mangaanista. Porakaivojen mangaanipitoisuudet ovat korkeampia kuin muilla kaivotyypeillä. Mangaania esiintyy yleisimmin pohjavesissä, mutta sitä voi olla myös pintavesissäkin.

Tutkimusten mukaan mangaani voi aiheuttaa neurologisia haittavaikutuksia suurina pitoisuuksina. Kansainvälisissä tutkimuksissa juomaveden liiallisten mangaanipitoisuuksien on todettu olevan yhteydessä lasten oppimis- ja käyttäytymishäiriöihin, hienomotoriseen kömpelyyteen ja alentuneeseen älykkyysosamäärään. Jo raskauden aikainen altistuminen vaikuttaa haitallisesti kehittyvään lapseen.

Fosfaatti: Fosfaatti on kasveille välttämätön aine ja sitä lisätään pelloille lannoitteena. Fosfaatteja esiintyykin pinta- ja pohjavesissä maaperästä liuenneina erityisesti, jos maaperää on lannoitettu runsaasti. Yhdyskuntien ja teollisuuden jätevedet tuovat myös fosfaatteja purkuvesiin. Fosfaatti on y ksi vesistöjen rehevöitymisen päätekijöistä, levät pystyvät käyttämään osan fosfaateista suoraan ravinnokseen ja fosfaatit kuluvat vesistöissä nopeasti. Fosforia voi tulla vete en myös raudan korroosion seurauksena. Fosfaatille ei ole asetettu raja-arvoja talousvesiasetuksessa. Fosfaattien vaikutus vesijohtoveden laatuun on välillinen: se voi lisätä pieneliöiden jälkikasvua verkostossa, kun muita ravinteita on riittävästi vedessä.

Alumiini: Alumiinin enimmäissuosituspitoisuus talousvedessä on 0,2 mg/l, mutta hyvälaatuisessa vedessä sitä on alle 0,1 mg/l. Alumiinipitoisuudet ovat pääosin pieniä, mutta happamilla alunasavimailla pitoisuudet voivat kohota useisiin milligrammoihin. Alumiini muodostaa fluorin kanssa yhdisteen, j oten näiden aineiden esiintyminen samanaikaisesti on todennäköistä. Maaperän geologiasta johtuen pohjavesien korkeimmat alumiinipitoisuudet esiintyvät Etelä - ja Lounais-Suomen happamilla alunasavimailla.

Jo vuosia on epäilty alumiinin aiheuttavan hermoston rappeutumissairauksia, dementiaa ja Alzheimerin tautia. Henkilöillä, joiden talousveden alumiinipitoisuus oli yli 0,1 mg/l, todettiin olevan noin kaksinkertainen riski sairastua dementiaan ja yli kaksinkertainen riski sairastua Alzheimerin tautiin verrattuna henkilöihin, joiden juomaveden alumiinipitoisuus oli alle 0,1 mg/l.

Kupari: Suurina pitoisuuksina kuparisuolat voivat aiheuttaa mahasuolitulehduksen ja talousveden korkea kuparipitoisuus ja alhainen seleenipitoisuus yhdessä voivat olla myös osasyynä kohonneeseen sydän- ja   verisuonisairastuvuuteen. Kuparipitoisuus muuttaa veden makua, värjää veden kanssa kosketuksiin joutuvia saniteettikalustepintoja vihreiksi ja voi aiheuttaa vihreää väriä myös vaaleisiin hiuksiin. Talousveden kupari on yleensä peräsin kuparisista vesijohtorakenteista. Suurina pitoisuuksina kupari on terveydelle haitallista ja kuparin raja-arvoksi on asetettu talousvedessä 2,0 mg/l. Alhainen pH lisää kuparin liukoisuutta.

Sulfaatti: Rannikkoseutuja lukuun ottamatta Suomen vesien sulfaattipitoisuus on alhainen. Se on kuitenkin nousemassa happamien sateiden takia. Kohonneet sulfaattipitoisuudet selittyvät usein maa- ja kallioperän ominaisuuksilla. Kaivoissa, jotka sijaitsevat vanhan merenpohjan alueilla, havaitaan usein korkeita sulfaattipitoisuuksia.

Pintavesikäsittelyssä käytetty alumiinisulfaatti lisää veden sulfaattipitoisuutta 20 -50 mg/l. Suuret sulfaattipitoisuudet vedessä lisäävät sen korroosiovaikutuksia ja korkeilla sulfaattipitoisuuksilla voi olla laksatiivisia vaikutuksia. Sulfaatin suositeltu enimmäispitoisuus on 250 mg/l. Käytännössä sulfaattipitoisuuden tulee olla alle 150 mg/l, jos putkiston syöpyminen halutaan estää. Hyvässä kaivovedessä sulfaattia on alle 20 mg/l.

Nitraatti: Sallittu enimmäispitoisuus talousvedessä on 50 mg/l, mutta hyvässä vedessä sitä on alle 5 mg/l. Kohonneet pitoisuudet voivat johtua lannoitteista, eläinten ulosteista, jätteistä tai jätevesistä. Nitraatista muodostuu ruoansulatuselimistössä nitriittiä, joka voi häiritä veren punasolujen happi aineenvaihduntaa ja voi aiheuttaa imeväisikäisille lapsille hengitysvaikeuksia. Myöskään odottavien äitien ei tulisi käyttää runsaasti nitraattia sisältävää juomavettä. Nitraattipitoisuudet ovat rengaskaivoissa keskimäärin porakaivoja suurempia.

Nitriitti: Nitriitti ilmentää mikrobiologista toimintaa kaivovedessä. Nitriitin (NO2) sallittu enimmäispitoisuus on 0,5 mg/l, mutta hyvässä vedessä sitä on alle 0,01 mg/l. Lisääntynyt nitriitti vedessä voi aiheuttaa imeväisikäisille hengitysvaikeuksia. Nitriitin on lisäksi epäilty muodostavan ruoansulatuselimistössä n-nitrosoyhdisteitä, joiden uskotaan aiheuttavan mahalaukun- ja virtsarakon syöpää.

Koboltti: Koboltti on osa B12-vitamiinia. Elimistö tarvitsee B12-vitamiinia keskimäärin 1 μg vuorokaudessa. Tämä vastaa noin 0,04 μg kobolttia. Koboltti on korroosion kestävää, vahvaa ja magneettista. Se ei liukene veteen. Kobolttia esiintyy usein nikkelin yhteydessä. Koboltti on lievästi myrkyllistä. Koboltti pitoisuudet juomavedessä ovat yleensä 0,1-5μg/l. Sitä kuitenkin löytyy harvoin juomavedestä.

Nikkeli: Nikkeliä on raakavesissä yleensä niukasti. Sitä voi kuitenkin olla pohja- ja porakaivovesissä enimmäisarvoa (20 μg/l) suurempina pitoisuuksina alueilla, joilla maaperässä on nikkelipitoisia mineraaleja. Nikkeliä saattaa joutua vesiin myös teollisuusjätevesien mukana tai sitä voi liueta nikkeliä sisältävistä kiinteistöjen vesikalusteista, mm. ruostumattoman teräksen valmistuksessa käytetään nikkeliä. Nikkeli on välttämätön hivenaine. Sen imeytyminen ruuansulatuskana vasta on vähäistä. Nikkeli ei ole suun kautta saatuna kovin haitallista. Nikkeli on erittäin yleinen ihoallergioiden aiheuttaja, mutta talousvedessä esiintyvinä pitoisuuksina se ei aiheuta nikkelille herkistyneillekkään allergiaa ihokosketuksessa. Nikkelin terveysperusteinen enimmäisarvo talousvedessä on 20 μg/l.

Uraani: Uraanipitoisuudet ovat suurempia porakaivoissa kuin rengaskaivoissa, sillä uraanipitoisuus aiheutuu graniittisesta kallioperästä. Uraani juomavedessä on terveysriski.

Sen haittavaikutukset ovat terveydellisiä, jotka liittyvät sen kemialliseen myrkyllisyyteen ja vaikutus kohdistuu lähinnä munuaisiin. Kansainvälinen terveysjärjestö (WHO) on antanut vuonna 2003 ohjeellisen raja-arvon ylimmäksi sallituksi juomaveden uraanipitoisuudeksi 30 μg/l.

Arseeni: Arseenia liukenee kaivoveteen kallioperästä, minkä vuoksi pitoisuudet ovat suurempia porakaivoissa kuin rengaskaivoissa. Sallittu arseenin enimmäispitoisuus talousvedessä on 10 μg/l, mutta hyvälaatuisessa vedessä sitä on alle 1 μg/l. Arseeni on syöpää aiheuttava aine ja terveydelle vaarallista.

Radon: Radon on hajuton, mauton ja väritön epäpuhtaus, jota esiintyy pohjavedessä ja kaivovedessä vaihtelevasti läpi Suomen. Radonin laatuvaatimusraja on 1000 Bq/l ja laatusuositus on 300 Bq/l. Juotu radonpitoinen vesi altistaa ruoansulatuskanavan säteilylle aiheuttaen syöpäriskin. Radonia haihtuu vedestä ilmaan esimerkiksi vettä keitettäessä, suihkussa sekä pesukoneista.

Sameus: Veden sameus johtuu usein savesta, raudasta tai ilmasta, eikä sameudella sinänsä ole mitään terveydellisiä haittavaikutuksia. Käyttäjien saamassa vedessä tavallisin sameuden aiheuttaja on ilma, joka vedestä vapautuessaan samentaa veden. Ilmasta aiheutuva sameus häviää nopeasti, kun veden annetaan seistä vesilasissa.

Kadmium: Talousvesissä esiintyvä kadmium voi olla peräisin esimerkiksi yhdyskunta- ja teollisuusjätevesistä, ilman kautta tulevasta laskeumasta tai lannoitteista. Kadmium on elimistöön, etenkin munuaisiin, haimaan ja luustoon kertyvä myrkky. Lisäksi kadmiumia epäillään karsinogeenisuudesta, teratogeenisuudesta ja verenpaineen kohottamisesta. Kadmiumin laatuvaatimuksen yläraja-arvo on 5 μg/l.

Sinkki: Talousvedessä sinkin makukynnys on noin 3 mg/l ja se aiheuttaa opaalista sameutta. Sinkki ei ole varsinaisesti myrkyllinen, mutta se voi aiheuttaa suurina pitoisuuksina (yli 30 mg/l) pahoinvointia. Sinkille ei ole pitoisuusvaatimuksia tai -suosituksia talousvesiasetuksessa.

Lyijy: Lyijy on elimistöön kertyvä myrkyllinen aine, joka aiheuttaa haittavaikutuksia mm. hermostoon ja luustoon. Myrkytysoireet aiheuttavat ruokahaluttomuutta, anemiaa, vatsakipuja ja asteittaista halvausta. Lyijyn laatuvaatimus talousvedessä on maksimissaan 10 μg/l.

Sähkönjohtavuus ja suolapitoisuus: Kuvaavat veteen liuenneiden suolojen määrää. Hyvässä kaivovedessä sähkönjohtavuus on 100–250 μS/cm. Sähkönjohtavuus määräytyy maaperän ominaisuuksien mukaan, mutta mm. maantiesuolauksen vaikutus voi myös tietyillä paikoin ilmetä veden korkeampana sähkönjohtavuutena. Suolapitoisuutta voi lisätä myös meri- tai jätevesien pääsy kaivoon. Korkea johtokyky viittaa runsaaseen suolamäärään, joka on haitallista sekä terveydelle että korroosion muodossa vesilaitteille.

Noin 1,5–2 ylittävä suolapitoisuus saa veden maistumaan suolaiselta ja tekee siitä juomavedeksi sopimatonta. Näin suolapitoinen vesi on yleensä sopimatonta myös peseytymiseen ja kasteluun. Murtoveden normaali suolapitoisuus on 2–10 ja meriveden yli 35. WHO:n ohjeissa juomaveden suolapitoisuudeksi suositellaan enintään 0,5.

Happipitoisuus: Happipitoisuudella tarkoitetaan kaasumaisen hapen liuennutta määrää litrassa vettä. Pohjavesi on laadultaan parasta maakerroksissa ja kallioperässä, joissa veteen on liuennut happea. Maaperän orgaaninen aines ja maahan joutuneet lika-aineet kuluttavat happea hajotessaan. Humus on merkittävä hapen kuluttaja. Mitä enemmän vedessä on humusta, sitä vähemmän on happea. Veden tunkkainen maku voi johtua siitä, ettei siinä ole happea.

ORP: ORP-arvo mittaa nesteen kykyä ottaa vastaan tai luovuttaa elektroneja. Jos vesiliuoksen ORP-arvo on alhaisempi kuin lisätyn aineen, lisätyllä aineella on taipumus pelkistyä. Jos taas vesiliuoksen ORP-arvo on korkeampi, lisätyllä aineella on taipumus pelkistyä, jolloin vesiliuos hapettuu.

TDS: Veden puhtautta mitataan TDS-luvulla, joka kertoo vedessä liuenneina olevien ionien kuten kalsiumin, kloorin, magnesiumin ym. määrän. Toisin sanoen TDS-luku mittaa veden kovuutta. Mitä pienempi luku on, sitä pehmeämpää ja paremmin juotavaksi soveltuvaa vesi on.

pH: Kuvaa veden happamuutta eli vetyionien määrää: pH <7 tarkoittaa hapanta, pH 7 neutraalia ja pH >7 emäksistä vettä. Suomen pohjavedet ovat usein happamia ja pehmeitä, joten ne voivat syövyttää metalliputkia ja -kalusteita. Happamuus aiheutuu veden suuresta hiilidioksidipitoisuudesta. Pehmeys johtuu siitä, ettei vedessä ole kovuussuoloja kalsiumia ja magnesiumia.

Maaperän ominaisuudet sekä kaivon tyyppi vaikuttavat pH-arvoon. Rengaskaivoissa vesi on happamampaa (pH alle 7), kun taas porakaivoissa vesi voi olla hieman emäksisen puolella (pH yli 7). Matala, jo hieman alle 7 pH, voi aiheuttaa putkiston korroosiota. Mikäli veden pH-arvo on yli 9,5, veteen ja putkistoon muodostuu helposti kalkkisaostumia.

Alhainen pH voi aiheuttaa pienille lapsille, joilla mahahappojen määrä on vähäisempi ja nesteen kulutus painoon nähden suurempi, erilaisia haittoja, kuten esimerkiksi vatsavaivoja, oksentelua ja ripulia. Kun veden pH on yli 10,5, se voi aiheuttaa suun ja nielun limakalvojen kirvelyä. Tällainen vesi voi myös peseydyttäessä ärsyttää silmiä ja ihoa. Talousveden pH-arvon tulisi olla välillä 6,5–9,5.

Haju ja väri: Talousveden hajussa ja värissä ei saa ilmetä epätavallisia muutoksia ja sen tulee olla käyttäjien hyväksyttävissä. Puhdas vesi on hajutonta ja kirkasta. Veden värilukua voidaan käyttää indikaattorina kuvaamaan veden yleistä laatua ja se selittää myös muita veden ominaisuuksia. Suositeltu talousveden väriluku on alle 5 (mg Pt/l), se on samalla hyvälaatuisen veden raja-arvo. Maaperästä riippuen pohjaveteen voi liueta rautaa ja mangaania tai kulkeutua humuspitoista pintavettä, jotka värjäävät vettä. Jos vesijohdot ovat rautaa, myös värin liukeneminen niistä on mahdollista. Veden värin esteettisen haitan lisäksi värillinen vesi värjää pyykkiä ja astioita. Väriä veteen aiheuttavat mm. humus, rauta sekä mangaani. Kuparipitoinen vesi, johon lisätään pesuainetta, voi värjäytyä voimakkaasti. Hajua veteen aiheuttavat mm. rikkivety, mangaani tai orgaaniset yhdisteet.

Escherichia coli -bakteerit: Koliformisiin bakteereihin kuuluva E. coli -bakteeri ilmentää tuoretta ulostesaastumista ja on peräisin yksinomaan ihmisten tai eläinten ulosteesta.

E. coli -bakteerilla on indikaattoreista suorin yhteys mahdollisiin terveysriskeihin ja sitä pidetään hygieniaindikaattoreista parhaana. Ulosteperäisiä bakteereja voi kulkeutua kaivoveteen kiinteistöjen jätevesipäästöjen lisäksi esimerkiksi karjataloudesta. Ulosteperäisillä bakteereilla likaantuneen veden nauttiminen voi aiheuttaa muun muassa ripulia ja muita infektioita. E. coli -bakteereita ei saa löytyä lainkaan talousvedestä. Jos talousvedessä esiintyy E. coli –bakteereita, on kaivo puhdistettava ja desinfioitava, jonka jälkeen on suositeltavaa tutkia vesi uudelleen bakteerien osalta.

Koliformiset bakteerit: Ilmentävät yleistä likaantumista. Koliformiset bakteerit ovat jätevesien lisäksi peräisin esimerkiksi maaperästä ja kasveista. Koliformiset bakteerit eivät aiheuta välitöntä terveydellistä vaaraa veden käyttäjälle. Ne voivat joskus aiheuttaa vatsavaivoja tai maku- ja hajuhaittoja. Koliformisten bakteerien esiintyminen kaivovedessä viittaa usein puutteista kaivon rakenteessa ja siitä aiheutuvasta pintavesien ja epäpuhtauksien pääsystä kaivoon. Rengaskaivoissa koliformisten bakteerien esiintyminen on yleisempää kuin porakaivoissa. Hyvässä talousvedessä on koliformisia bakteereita alle 10 pmy (pesäkettä muodostavaa yksikköä/100 ml), suositellun enimmäismäärän ollessa 100 pmy/100ml.

Koliformiset bakteerit ja Escherichia coli (E. coli), ovat ns. indikaattoribakteereja ja kuvaavat veden mikrobiologista laatua.

Enterokokit: Suolistoperäiset enterokokit ovat E. coli -bakteerin tapaan ulosteperäisen saastumisen ilmentäjiä, ne aiheuttavat riskiä sairastua vesivälitteiseen suolistoinfektioon. Enterokokkeja esiintyy usein ihmisten ja tasalämpöisten eläinten ulosteissa, mutta ne voivat olla peräisin myös ympäristöstä. Koska enterokokit säilyvät ympäristössä hyvin, ne voivat ilmaista jo kauan ennen näytteenottohetkeä tapahtunutta saastumista.


1.7.2024